Ristilaser lämpösiirrossa

Itse kehitetty laser lämmitykseen

Valikoimaamme on saapunut uusi tuote – ristilaser!

Itse kehittämämme ristilaser on tehty apuvälineeksi, jonka avulla lämpösiirtomerkin saa sijoitettua aina samaan kohtaan vaatetta. Sitä voidaan käyttää myös vaatteen asettamiseen aluslevylle ja siten korkealaatuisen tuloksen varmistamiseksi.

Joustava laser asetteluun

Uusi ristilaserimme on suunniteltu asiakkaidemme toiveiden ja tarpeiden mukaan. Koska on erittäin tärkeää, että lämpösiirtomerkki asetetaan aina samaan kohtaan vaatteessa, olemme nyt kehittäneet laserin, joka auttaa sinua paikannuksessa. Sen avulla lämpösiirtomerkin sijoittaminen samaan paikkaan vaatetta helpottuu.

Krysslaser vid applicering

Kuinka ristilaser toimii?

Ristilaseria käytetään aina silloin, kun tarkkuus ja oikea sijoittelu ovat tärkeää. Laser osoittaa oikean asettelun turvallisesti ja luotettavasti helpottaen lämpösiirtokoneen käyttäjän työtä. Laserin avulla sijoittelu on suunniteltu helpottamaan vaatteen asettamista aluslevylle sekä siirtomerkin asettamista vaatteelle.

Paikannuslasereita käytetään pääasiassa puu-, metalli- tai tekstiiliteollisuudessa, ja nyt olemme löytäneet uuden käyttöalueen – lämpösiirtokoneet. Ristilaserin avulla näet mihin kohtaan asetat lämpösiirtomerkin tai vaatteen.

Lämpösiirtomerkin asettelu laserin avulla

  1. Laita vaate aluslevylle
  2. Aseta laser haluttuun kohtaan
  3. Käytä mallina laserviivoja ja lämpösiirtomerkin reunoja (HUOM! Suosittelemme käyttämään mallina lämpösiirtomerkin reunoja, ei muovialustan reunoja).
  4. Suorita lämpösiirto!

Vaatteen asettelu laserin avulla

  1. Laita vaate aluslevylle
  2. Aseta laser käyttämällä saumoja tai vaatteen muita ominaisuuksia oppaana
  3. Suorita lämpösiirto
  4. Siirtäessäsi seuraavan kerran, voit nyt asettaa vaatteen samaan asentoon kuin edellisessä siirrossa laserin avulla

Kiinnittäminen

  • Aseta lämpösiirtokone pöydän reunalle päästäksesi käsiksi sen alla oleviin ruuveihin
  • Ruuvaa irti lämpösiirtokoneen pohjassa olevat kaksi ruuvia
  • Aseta teräsrunko sen jalka vasten ruuvinreikiä ja kiinnitä ruuvit
  • Kiinnitä kaksi ”laservartta” teräsrungon ”päähän”
  • Kiinnitä laserit varsiin
  • Kohdista ja aloita lämpösiirto!

VINKKI!

Käytä useampia lasereita useiden lämpösiirtomerkkien sekä vaatteen samanaikaiseen asetteluun.

ART. 2016 CROSS LASER FOR HOT 2000